Suomi 100 -gallup: Enemmistö haluaa nöyrtyä Venäjälle tai taistella ilman Natoa

12/2017

Suomi 100 -vuoden kunniaksi vain viidennes suomalaisista haluaa maamme sotilasliitto Naton jäseneksi. Näin kertoo Yleisradion tutkimus joulukuussa 2017. Se on todellinen Suomi 100 -visio, joka kertoo siitä, että Siperia ei ole opettanut suomalaisia. Valtaosa kansastamme tahtoo siis, että olemme ikuisesti nöyriä Venäjän edessä. Se merkitsee sitä, että antaudumme vapaaehtoisesti Venäjän etupiiriksi, sen jatkuvan painostuksen kohteeksi. Se merkitsee myös sitä, että jos Venäjä haluaa miehittää Suomen, meitä ei kukaan tule auttamaan. Itänaapurimme voi myös kysyä, että ydinohjukset on suunnattu suuriin kaupunkeihinne, mitä teette. Muut eivät auta, koska me emme ole lupautuneet auttamaan muita, kuten kaikki Naton jäsenet sopimuksessaan ovat tehneet. Suoraan suomeksi sanottuna: suomipoika taistelee yksin verissä päin viimeisen mieheen tai – antautuu Venäjän sotilaallisen uhkan edessä.
Rähmällään ololla on pitkät perinteet. Jos Venäjälle myöntyväisten miesten linja olisi voittanut vuonna 1917, maamme ei olisi koskaan itsenäistynyt. Näin juhlavuoden loppuessa tulisi siis muistaa, että ilman itsenäisyysaktivisteja ja Jääkäriliikettä maamme olisi varmuudella nyt osa Venäjää. Talvi- ja jatkosodan sankarilliset torjuntavoitot säilyttivät itsenäisyytemme. Vapaussodassa ja Jatkosodassa Saksan sotilaallinen tuki oli kuitenkin hyvin tärkeä. Ilman tukeako nyt sitten selvittäisiin?

Rähmällään ololla on pitkät perinteet, etukumara alkoi jo vuonna 1809, kun Suomesta tuli Venäjän keisarikunnan maakunta. Myöntyväisyysmiehiä ja -naisia on ollut Suomessa jo 1800-luvun alusta lähtien, ja heitä on yhä. Näkyvimpiä myötäjuoksijoita viime vuosikymmeniltä ovat olleet Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja sekä tieteen puolelta muiden muassa Matti Klinge. Herra Klinge pitää mm. itsenäisyytemme ratkaisijaa jääkäriliikettä pelkkänä myyttinä! Näin hän on sen kahteen otteeseen sanonut Helsingin Suomalaisella Klubilla.

Suomi oli yli 600 vuotta osa Ruotsin valtakuntaa. Suomen Sodassa 1808-1809 Ruotsi menetti itäisen osansa, josta tuli Suomen suurruhtinaskunta, osa Venäjän keisarikuntaa. Alkoi niin kutsuttu autonomian kausi, joka kesti vuodesta 1809 vuoteen 1917, jolloin Suomi juuri oikeaan aikaan julistautui itsenäiseksi. Itsenäisyys vaarantui dramaattisesti tammikuussa 1918, kun Sosialidemokraattinen puolue aloitti punakapinan venäläisen sotaväen tuella. Kenraali C.G.E. Mannerheimin valkoinen armeija kuitenkin kukisti kapinan ja voitti maamme Vapaussodan saksalaisten sotilaiden tukemana. Äärivasemmisto ja monet ns. ei-sosialistitkin veljeilivät venäläisten kanssa Suomen edun vaarantaen. Tämä jatkuu edelleen.

Kumartelun palkkana poliittinen etu

Autonomian jälkeen Venäjä muuttui Neuvostoliitoksi, joka halusi Talvisodassa vallata Suomen takaisin. Jatkosodassa se teki uuden yrityksen. Vasta maamme EU-jäsenyys ja Neuvostoliiton romahtaminen toivat maallemme liikkumatilaa, jota olivat omasta tahdostaan kaiken aikaa rajoittaneet myös myöntyväisyyspiirit. Usein kumartelun palkkana oli oma poliittinen etu. Tämä oli maan tapa erityisesti presidentti Urho Kekkosen kaudella, jolloin kaikkien tuli olla ”ulkopoliittisesti luotettavia”.

Suoraselkäiset voittivat syvään kumartaneet myöntyväisyysmiehet

Kansallisen myöntyväisyyden ja Venäjälle kumartelun aika on siis kestänyt vähintään 200 vuotta. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet kumarassa. On ollut paljon suoraselkäisiä naisia ja miehiä. Aina on ollut eriasteista passiivista vastarintaa ja vihdoin vahvaa aktivismia, kun Jääkäriliike sai alkunsa 100 vuotta sitten.

Vaikuttaa siltä, että myöntyväisyys, kollaboraatioalttius, kulki suvuissa, ikään kuin äitien ja isien perintönä – ”sosiaalis-poliittisissa geeneissä”. Kommunistiset suvut ovat näistä parhaita esimerkkejä; O.W Kuusinen ja tyttärensä Hertta Kuusinen ovat malliesimerkki näistä syvään kumartaneista ”ryssän kätyreistä”, yhteistoimintamiehistä. Tärkeä osa kansasta on onneksi ollut ulkopoliittiset tosiasiat tunnustaneita, mutta ryhtinsä säilyttäneitä.

Ilman aktivistien vastarintaa ei olisi itsenäisyyttä

Myöntyväisyysmiesten ajamalla nöyrän kohteliaalla linjalla Suomi ei olisi koskaan itsenäistynyt. Ensimmäisen ja toisen sortokauden aikana oli passiivisella vastarinnalla ja tiukalla perustuslaillisuudella ratkaiseva osuus siihen, että maamme venäläistäminen ei onnistunut. Myöntyväisyys olisi johtanut vain uusiin ja uusiin myönnytyksiin ja lopulta maamme kansallisen identiteetin hiipumiseen.

Vapaussodan / sisällissodan lopputulos, kenraali Mannerheimin valkoisten joukkojen voitto punakaarteista ja venäläisistä sotilaista/bolsevismista, ei olisi ollut mahdollista ilman Jääkäriliikettä ja sen avulla koulutettuja sotilaita – jääkäreitä. Tällöin oli kysymyksessä aktiivinen, isänmaallinen vastarinta.

Venäjän ymmärtäjät ja hyssyttelijät kummittelevat yhä

Venäjän tekemä Krimin miehitys ja valloitussota Itä-Ukrainassa ovat saaneet myöntyväisyysmiehet taas hiipimään koloistaan. Varsinkin kriisin alussa oli julkisuudessa merkillisiä, Venäjää ymmärtäviä lausuntoja, erityisesti Aleksanteri-Instituutista. Eräs epäisänmaallinen, Venäjän käskyläinen, dosentti X, on onneksi pidetty palstoilta sivussa.

Poliitikkojemme keskuudessa on myös ollut kaikenlaisia Anneli Lapinteitä ja vasenryhmiä, joiden kannanotot ovat kaukana maamme virallisesta linjasta. Onneksi poliittinen selkärankamme on nykyisin erilainen kuin Neuvostoliiton aikana, jolloin laitavasemmisto kohteli Suomea kuin pörssiosaketta. Itänaapurin myötäilyllä ulosmitattiin kaikki poliittinen hyöty – jopa akateemisessa maailmassa, vaikkapa Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella.

Nykytilanteessa, Venäjän aggression uhatessa laajeta koko Eurooppaa, myös Suomea koskevaksi sodaksi, on ulkopoliittisen johdon rooli hyvin tärkeä. Siinä vaaditaan myös puna-vihreän puoluekentän pitäytymistä lojaalina yhteiselle linjalle. Onneksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö on luotsannut Suomen tiukasti länteen, myös sotilaallisesti ja myös erityisesti Yhdysvaltojen kanssa.

JARMO VILJAKAINEN
Valtiotieteen lisensiaatti, journalisti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 − six =


Tervetuloa kotisivulleni!

Tämä on historiantutkijan ja journalistin sivusto. Viestintää ja politiikkaa. Suomen poliittinen ja yleinen historia yhdistyvät näillä palstoilla viestinnän työkokemukseen. Siitä syntyy myös viestintäpolitiikkaa, tutkittuna ja kommentoituna. Olennaista on menneisyyden ja nykyisyyden hallinta. Mennyt ja nykyinen pitää yhdistää, jotta voi nähdä tähän hetkeen ja tulevaan.

Otan mielelläni vastaan kysymyksiä ja mielipiteitä sivustoni kirjoituksista.

Jarmo Viljakainen

Jarmo Viljakainen

s. 1948

Valtiotieteen lisensiaatti, journalisti ja tietokirjailija.
Toiminut journalistina ja esimiehenä äänikirjatuotannossa, lehdistössä, radiossa ja televisiossa.
Työskennellyt myös viestintäalan järjestöissä ja liikenneministeriön viestintähallinnossa.
Nykyisin tuotantotiimi Viestikippareiden jäsen.

Radiomonopolista kanavatulvaan


Sata vuotta Suomen radio- ja televisiotoiminnan vaiheita ensimmäisestä kipinälennättimestä 2000 -luvun kanavatulvaan. Jarmo Viljakaisen tiivis viestintäpoliittinen katsaus ulottuu radiomonopolin kaudesta sähköisen viestinnän vapauden aikaan. Edita Publishing 2004.

SUOMEN RADIO- JA TV-TOIMINNAN VAIHEITA 1900 – 2003

1905

Suomalainen Eric Tigerstedt lähettää rakentamallaan kipinälennättimellä sanomia laivoille Suomenlahdella. Hän kehittää oman elektroniputken, jonka patentointi Saksassa jää kilpailevan keksinnön ja maailmansodan jalkoihin.

1910

Suomalaiset tekevät 1910-luvulla radiokokeiluja salassa Venäjän viranomaisilta.

1917

Tampereen Teknillisessä opistossa lähetetään ohjelmaa siellä rakennetuilla laitteilla.

Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö perustetaan.

1918

Kaikki venäläisten radiolaitteet siirtyvät suojeluskunnille sisällissodan aikana.

1919

Radiolaki säädetään. Oikeus radiolaitteiden käyttöön valtiolla, joka voi myöntää anomuksesta toimilupia myös muille tahoille. Itsenäisen Suomen armeijaan perustetaan Kipinälennätinlaitos, jonka asiantuntijoina ovat Saksassa radio-oppia saaneet Jääkäripataljoona 27:n miehet. Suojeluskuntien yliesikunta lähettää ohjelmia Helsingin seudulla. Komentaja A. R. Saarmaa ja insinööri Elias Hellberg ovat toiminnan pioneereja.

Painovapauslaki säädetään.

>> Katso koko artikkeli

Copyright Jarmo Viljakainen