Venäjän myötäilystä liittoutumiseen lännen kanssa

Venäjä ja välillä 70 vuotta Neuvostoliitto on osannut hyppyyttää nöyristeleviä suomalaisia kauan. Myöntyväisyysmiehiä ja -naisia on ollut Suomessa jo 1800-luvun alusta lähtien. Yli 600 vuotta Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa. Suomen Sodassa 1808-1809 Ruotsi menetti itäisen osansa, josta tuli Suomen suurruhtinaskunta, osa Venäjän keisarikuntaa. Alkoi niin kutsuttu autonomian kausi, joka kesti vuodesta 1809 vuoteen 1917, jolloin Suomi julistautui itsenäiseksi. Suomen ulko- ja sotilaspoliittisen johdon toimet nykyään ansaitsevat kiitoksen. Kaikenlainen sotilaallinen yhteistyö Naton, Yhdysvaltain, Saksan, Ruotsin ja monien muiden maiden kanssa on olennaisen tärkeää. Sitä tarvitaan Venäjän jatkuvan uhan vuoksi.

Kumartelun palkkana poliittinen etu

Autonomian jälkeen Venäjä muuttui Neuvostoliitoksi, joka halusi Talvisodassa vallata Suomen takaisin. Jatkosodassa se teki uuden yrityksen. Vasta maamme EU-jäsenyys ja Neuvostoliiton romahtaminen toivat maallemme liikkumatilaa, jota olivat omasta tahdostaan kaiken aikaa rajoittaneet myös myöntyväisyyspiirit. Usein kumartelun palkkana oli oma poliittinen etu. Tämä oli maan tapa erityisesti presidentti Urho Kekkosen kaudella, jolloin kaikkien tuli olla ”ulkopoliittisesti luotettavia”.

Suoraselkäiset voittivat syvään kumartaneet kollaboraattorit

Kansallisen myöntyväisyyden ja Venäjälle kumartelun aika on siis kestänyt vähintään 200 vuotta. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet kumarassa. On ollut paljon suoraselkäisiä naisia ja miehiä. Aina on ollut eriasteista passiivista vastarintaa ja vihdoin vahvaa aktivismia, kun Jääkäriliike sai alkunsa 100 vuotta sitten.

Vaikuttaa siltä, että myöntyväisyys, kollaboraatioalttius, kulki suvuissa, ikään kuin äitien ja isien perintönä – ”sosiaalis-poliittisissa geeneissä”. Kommunistiset suvut ovat näistä parhaita esimerkkejä; O.W Kuusinen ja tyttärensä Hertta Kuusinen ovat malliesimerkki näistä syvään kumartaneista kollaboraattoreista, yhteistoimintamiehistä. Valtaosa kansasta on onneksi ollut ulkopoliittiset tosiasiat tunnustaneita, mutta ryhtinsä säilyttäneitä.

Ilman vastarintaa ei olisi itsenäisyyttä

Myöntyväisyysmiesten ajamalla nöyrän kohteliaalla linjalla Suomi ei olisi koskaan itsenäistynyt. Ensimmäisen ja toisen sortokauden aikana oli passiivisella vastarinnalla ja tiukalla perustuslaillisuudella ratkaiseva osuus siihen, että maamme venäläistäminen ei onnistunut. Myöntyväisyys olisi johtanut vain uusiin ja uusiin myönnytyksiin ja lopulta maamme kansallisen identiteetin hiipumiseen.

Vapaussodan / sisällissodan lopputulos, C.G.E. Mannerheimin valkoisten joukkojen voitto punakaarteista ja bolsevismista, ei olisi ollut mahdollista ilman Jääkäriliikettä ja sen avulla koulutettuja sotilaita – jääkäreitä. Tällöin oli kysymyksessä aktiivinen, isänmaallinen vastarinta.

Venäjän ymmärtäjät ja hyssyttelijät kummittelevat yhä

Venäjän tekemä Krimin miehitys ja valloitussota Itä-Ukrainassa ovat saaneet myöntyväisyysmiehet taas hiipimään koloistaan. Varsinkin kriisin alussa oli julkisuudessa merkillisiä, Venäjää ymmärtäviä lausuntoja, erityisesti Aleksanteri-Instituutista. Eräs epäisänmaallinen, Venäjän käskyläinen, dosentti X, on onneksi pidetty palstoilta sivussa.

Poliitikkojemme keskuudessa on myös ollut kaikenlaisia Lapinteitä ja vasenryhmiä ja Toukoaaltoja, joiden kannanotot ovat kaukana maamme virallisesta linjasta. Onneksi poliittinen selkärankamme on nykyisin erilainen kuin Yya-aikana, jolloin laitavasemmisto kohteli Suomea kuin pörssiosaketta. Itänaapurin myötäilyllä ulosmitattiin kaikki poliittinen hyöty – jopa akateemisessa maailmassa, vaikkapa Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella.

Nykytilanteessa, Venäjän aggression uhatessa laajeta koko Eurooppaa, myös Suomea koskevaksi sodaksi, on ulkopoliittisen johdon rooli hyvin tärkeä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja nykyhallitus ovat osoittaneet suurta ryhdikkyyttä Venäjän uhittelun edessä. Ulkoministeri Timo Soini ja puolustusministeri Jussi Niinistö ansaitsevat erityisen kiitoksen. Olennaisen tärkeää on sotilaallinen sitoutuminen länteen kaikin tavoin NAton, EU:n ja erilaisten kumppanuuksien kautta. Suomen suhteet Yhdyslatoihin ovat elintärkeä. Viime aikoina virinnyt läheinen yhteistö Saksaan on niin ikään tervetullutta. Saksahan se on aina Suomea auttanut, kuten vapaussodassa ja jatkosodan ratkaisutaisteluissa, muun muassa Tali-Ihantalassa. Jatkukoon sama puolustusyhteistön linja ilman mitään vihervasemmiston jossitteluja ja vesitysyrityksiä.

JARMO VILJAKAINEN

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 − 6 =