Venäjän myötäilystä liittoutumiseen lännen kanssa

06/2017

Venäjä ja välillä 70 vuotta Neuvostoliitto on osannut hyppyyttää nöyristeleviä suomalaisia kauan. Myöntyväisyysmiehiä ja -naisia on ollut Suomessa jo 1800-luvun alusta lähtien. Yli 600 vuotta Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa. Suomen Sodassa 1808-1809 Ruotsi menetti itäisen osansa, josta tuli Suomen suurruhtinaskunta, osa Venäjän keisarikuntaa. Alkoi niin kutsuttu autonomian kausi, joka kesti vuodesta 1809 vuoteen 1917, jolloin Suomi julistautui itsenäiseksi. Suomen ulko- ja sotilaspoliittisen johdon toimet nykyään ansaitsevat kiitoksen. Kaikenlainen sotilaallinen yhteistyö Naton, Yhdysvaltain, Saksan, Ruotsin ja monien muiden maiden kanssa on olennaisen tärkeää. Sitä tarvitaan Venäjän jatkuvan uhan vuoksi.

Kumartelun palkkana poliittinen etu

Autonomian jälkeen Venäjä muuttui Neuvostoliitoksi, joka halusi Talvisodassa vallata Suomen takaisin. Jatkosodassa se teki uuden yrityksen. Vasta maamme EU-jäsenyys ja Neuvostoliiton romahtaminen toivat maallemme liikkumatilaa, jota olivat omasta tahdostaan kaiken aikaa rajoittaneet myös myöntyväisyyspiirit. Usein kumartelun palkkana oli oma poliittinen etu. Tämä oli maan tapa erityisesti presidentti Urho Kekkosen kaudella, jolloin kaikkien tuli olla ”ulkopoliittisesti luotettavia”.

Suoraselkäiset voittivat syvään kumartaneet kollaboraattorit

Kansallisen myöntyväisyyden ja Venäjälle kumartelun aika on siis kestänyt vähintään 200 vuotta. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet kumarassa. On ollut paljon suoraselkäisiä naisia ja miehiä. Aina on ollut eriasteista passiivista vastarintaa ja vihdoin vahvaa aktivismia, kun Jääkäriliike sai alkunsa 100 vuotta sitten.

Vaikuttaa siltä, että myöntyväisyys, kollaboraatioalttius, kulki suvuissa, ikään kuin äitien ja isien perintönä – ”sosiaalis-poliittisissa geeneissä”. Kommunistiset suvut ovat näistä parhaita esimerkkejä; O.W Kuusinen ja tyttärensä Hertta Kuusinen ovat malliesimerkki näistä syvään kumartaneista kollaboraattoreista, yhteistoimintamiehistä. Valtaosa kansasta on onneksi ollut ulkopoliittiset tosiasiat tunnustaneita, mutta ryhtinsä säilyttäneitä.

Ilman vastarintaa ei olisi itsenäisyyttä

Myöntyväisyysmiesten ajamalla nöyrän kohteliaalla linjalla Suomi ei olisi koskaan itsenäistynyt. Ensimmäisen ja toisen sortokauden aikana oli passiivisella vastarinnalla ja tiukalla perustuslaillisuudella ratkaiseva osuus siihen, että maamme venäläistäminen ei onnistunut. Myöntyväisyys olisi johtanut vain uusiin ja uusiin myönnytyksiin ja lopulta maamme kansallisen identiteetin hiipumiseen.

Vapaussodan / sisällissodan lopputulos, C.G.E. Mannerheimin valkoisten joukkojen voitto punakaarteista ja bolsevismista, ei olisi ollut mahdollista ilman Jääkäriliikettä ja sen avulla koulutettuja sotilaita – jääkäreitä. Tällöin oli kysymyksessä aktiivinen, isänmaallinen vastarinta.

Venäjän ymmärtäjät ja hyssyttelijät kummittelevat yhä

Venäjän tekemä Krimin miehitys ja valloitussota Itä-Ukrainassa ovat saaneet myöntyväisyysmiehet taas hiipimään koloistaan. Varsinkin kriisin alussa oli julkisuudessa merkillisiä, Venäjää ymmärtäviä lausuntoja, erityisesti Aleksanteri-Instituutista. Eräs epäisänmaallinen, Venäjän käskyläinen, dosentti X, on onneksi pidetty palstoilta sivussa.

Poliitikkojemme keskuudessa on myös ollut kaikenlaisia Lapinteitä ja vasenryhmiä ja Toukoaaltoja, joiden kannanotot ovat kaukana maamme virallisesta linjasta. Onneksi poliittinen selkärankamme on nykyisin erilainen kuin Yya-aikana, jolloin laitavasemmisto kohteli Suomea kuin pörssiosaketta. Itänaapurin myötäilyllä ulosmitattiin kaikki poliittinen hyöty – jopa akateemisessa maailmassa, vaikkapa Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella.

Nykytilanteessa, Venäjän aggression uhatessa laajeta koko Eurooppaa, myös Suomea koskevaksi sodaksi, on ulkopoliittisen johdon rooli hyvin tärkeä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja nykyhallitus ovat osoittaneet suurta ryhdikkyyttä Venäjän uhittelun edessä. Ulkoministeri Timo Soini ja puolustusministeri Jussi Niinistö ansaitsevat erityisen kiitoksen. Olennaisen tärkeää on sotilaallinen sitoutuminen länteen kaikin tavoin NAton, EU:n ja erilaisten kumppanuuksien kautta. Suomen suhteet Yhdyslatoihin ovat elintärkeä. Viime aikoina virinnyt läheinen yhteistö Saksaan on niin ikään tervetullutta. Saksahan se on aina Suomea auttanut, kuten vapaussodassa ja jatkosodan ratkaisutaisteluissa, muun muassa Tali-Ihantalassa. Jatkukoon sama puolustusyhteistön linja ilman mitään vihervasemmiston jossitteluja ja vesitysyrityksiä.

JARMO VILJAKAINEN

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

three × four =


Tervetuloa kotisivulleni!

Tämä on historiantutkijan ja journalistin sivusto. Viestintää ja politiikkaa. Suomen poliittinen ja yleinen historia yhdistyvät näillä palstoilla viestinnän työkokemukseen. Siitä syntyy myös viestintäpolitiikkaa, tutkittuna ja kommentoituna. Olennaista on menneisyyden ja nykyisyyden hallinta. Mennyt ja nykyinen pitää yhdistää, jotta voi nähdä tähän hetkeen ja tulevaan.

Otan mielelläni vastaan kysymyksiä ja mielipiteitä sivustoni kirjoituksista.

Jarmo Viljakainen

Jarmo Viljakainen

s. 1948

Valtiotieteen lisensiaatti, journalisti ja tietokirjailija.
Toiminut journalistina ja esimiehenä äänikirjatuotannossa, lehdistössä, radiossa ja televisiossa.
Työskennellyt myös viestintäalan järjestöissä ja liikenneministeriön viestintähallinnossa.
Nykyisin tuotantotiimi Viestikippareiden jäsen.

Radiomonopolista kanavatulvaan


Sata vuotta Suomen radio- ja televisiotoiminnan vaiheita ensimmäisestä kipinälennättimestä 2000 -luvun kanavatulvaan. Jarmo Viljakaisen tiivis viestintäpoliittinen katsaus ulottuu radiomonopolin kaudesta sähköisen viestinnän vapauden aikaan. Edita Publishing 2004.

SUOMEN RADIO- JA TV-TOIMINNAN VAIHEITA 1900 – 2003

1905

Suomalainen Eric Tigerstedt lähettää rakentamallaan kipinälennättimellä sanomia laivoille Suomenlahdella. Hän kehittää oman elektroniputken, jonka patentointi Saksassa jää kilpailevan keksinnön ja maailmansodan jalkoihin.

1910

Suomalaiset tekevät 1910-luvulla radiokokeiluja salassa Venäjän viranomaisilta.

1917

Tampereen Teknillisessä opistossa lähetetään ohjelmaa siellä rakennetuilla laitteilla.

Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö perustetaan.

1918

Kaikki venäläisten radiolaitteet siirtyvät suojeluskunnille sisällissodan aikana.

1919

Radiolaki säädetään. Oikeus radiolaitteiden käyttöön valtiolla, joka voi myöntää anomuksesta toimilupia myös muille tahoille. Itsenäisen Suomen armeijaan perustetaan Kipinälennätinlaitos, jonka asiantuntijoina ovat Saksassa radio-oppia saaneet Jääkäripataljoona 27:n miehet. Suojeluskuntien yliesikunta lähettää ohjelmia Helsingin seudulla. Komentaja A. R. Saarmaa ja insinööri Elias Hellberg ovat toiminnan pioneereja.

Painovapauslaki säädetään.

>> Katso koko artikkeli

Copyright Jarmo Viljakainen