”En tiedä kuin näin esihin sain Savon miesten retken”

Ajan levoton henki velvoittaa miettimään savolaisen kansan, siis meidän esi-isiemme koettelemuksia. Turhaan niistä ei ole värssyjä kirjoitettu. Kansallisrunoilijamme J.L. Runeberg tarkoitti nimenomaan Savon prikaatia runossaan Vänrikki Stool, kun hän mainitsi ”Savon miesten retken”. Toisaalta esimerkiksi Savolaisen laulu vuodelta 1852 mainitsee runollisesti monet sotaretket. Mikkelin pitäjä, Rantasalmi, Joroinen ja koko Savonmaa oli Ruotsin valtakunnan tärkeä etuvartio Novgorodiin ja myöhemmin Venäjään päin. Sodat ja rauhat uusine rajoineen ovat vuosisatoja ravistelleet maakuntaa. Samalla on syntynyt kunniakas sotilasperinne. Turhaan ei Viljakaisen suvun vaakunassa ole Savon jousi.

Suomen Vapaussota 1918 – pääkohtia

Suomen sisällissodalla on monta nimeä. Sana sisällissota tarkoittaa maan laillisen hallituksen ja punaisen vallankumoushallituksen välistä taistelua. Vapaussota tarkoittaa sitä, että kenraali C.G.E. Mannerheimin johtamat valkoiset joukot eli Saksassa koulutetut jääkärit ja suojeluskuntalaiset riisuivat maassa olevat venäläiset joukot aseista ja näin…

Viljakainen – 600 vuotta vanha savolainen sukunimi

Sukunimi Viljakainen kuuluu Savon vanhimpiin. Se juontuu yli 600 vuoden päähän tai kauemmaksikin; ken tietää. Sukunimi syntyi jo ennen kuin suomalaiset aatelissuvut saivat nimensä. Viljakaiset rantautuivat muun muassa Puumalan itäpuolen suureen, jylhään saareen, joka sai heidän mukaansa nimen Viljakansaari. Myös…